Maanantai 1.11.1999
Martinlaakso-aiheiset postikortit nyt myynnissä.
Tänään on tullut myyntiin neljä erilaista Martinlaakso-aiheista postikorttia. Useimmissa esiintyy aiheena Mika Häkkisen aukio. Kortteja tulee olemaan myynnissä paikallisissa liikkeissä ja
mm. yhteispalvelupisteessä 5 mk:n kappalehintaan.
Sunnuntai 31.10.1999, SUZUKA, Japani
MIKA HÄKKISESTÄ MAAILMANMESTARI!!
Mika Häkkinen teki sen mitä moni ei uskaltanut aivan tosissaan edes toivoa (kaikkien Ferrarin kikkailujen ja vetoomustuomioistuimen tuomioiden jälkeen). Mika Häkkinen sai unelmalähdön ja näytti Schumacherille kaapin paikan. Voitto tuli nyt rehellisesti AJAMALLA!
Sepang, Malesia 17.10.1999
MIKA HÄKKINEN MAAILMANMESTARI?
Sepang F1-radalla Kala Lumpurissa Malesiassa ajettuun kisaan Mika Häkkinen lähti neljännestä lähtöruudusta maailmanmestaruuspisteissä kahden pisteen johtoasemassa Ferrarin Eddie Irvineen nähden. Jos Häkkinen voittaisi ja Irvine olisi vasta viides tai huonompi, varmistuisi Häkkisen maailmanmestaruus jo tässä kisassa.
Ruutulipulle ajoivat kuitenkin ensimmäisinä Ferrarin Eddie Irvine ja Michael Schumacher. Hetkeä myöhemmin heidän riemunsa kuitenki hyytyi, kun tarkastuksissa todettiin autoissa
olevan sääntöjen vastaisia ilmanohjaimia. Molempien ajo hylättiin ja Häkkinen julistettiin voittajaksi. Samalla myös Häkkistä alettiin juhlia maailmanmestarina, koska kaksi pistettä
jäljessä ollut Irvine jäisi nyt 12 pisteen päähän eikä voisi enää saavuttaa Häkkisen pistejohtoa.
Tilanne on kuitenkin vielä lopullista tuomiota vailla kunnes vetoomustuomioistuin on käsitellyt Ferrarin mahdollisen vetoomuksen.
Helsingin Sanomat 15.10.1999
Uusia kaupunkijunia kokeiltiin ensimmäistä kertaa torstaina 14.10 Martinlaakson radalla.
Vanhusten palvelutalo MARTINPUISTO vihitty käyttöön
Asukkaat pääsivät muuttamaan jo 1.4.1999 uusiin koteihinsa keväällä valmistuneeseen vanhusten palvelutaloon aivan nuorisotalon vieressä. Palvelutalo Martinpuisto vihittiin virallisesti käyttöön 8.10.1999.
Nürburgring 26.9.1999
Häkkinen viides, Salo keskeytti
Ajoittain esiintynyt sade sotki kärkikuljettajien ajon eri vaiheissa kilpailua. Frenzen, joka lähti paalulta, joutui keskeyttämään 33:lla kierroksella johtoasemasta. Johtoon siirtynyt David Coulthard ajoi ulos radalta muutamaa kierrosta myöhemmin. MacLaren talli möhli Häkkisen renkaanvaihdossa niin, että Häkkinen putosi pahimmillaan 10:nnen sijan huonommalle puolelle. Samoin kävi myös Mika Salolle, jonka varikkokäynti meni Ferrari-tallilta täysin pipariksi. Myöhemmin Salo joutui keskeyttämään jarruongelmien vuoksi.
Sata-lehti 23.9.1999
Martinlaaksossa ei sulateta asemien sulkemista
Martinlaakson kehittämistoimikunta on suivaantunut Vantaan kaupungin teknisen lautakunnan päätöksestä sukea Martinlaakson, Louhelan ja Myyrmäen asemat yöaikaan lokakuusta lähtien. Toimikunta pitää sulkemispäätöstä kohtuuttomana asukkaiden kannalta. Toimikunta päätti kannastaan tiistaisessa kokouksessaan.
Asemat pidetään suljettuna kello 22.00 - 05.00. Toimikunta katsoo, että sulkemisajankohta on liian aikainen, sillä iltavuoroista ttyöstä tulevat eivät enää voi käyttää asemaa.
Vaihtoehtoinen reitti on 330 metriä pitkä ja näinollen hankala käyttää.
Metro-lehti 23.9.1999
Lisäkameroita Vantaan juna-asemille
Vantaan juna-asemien kameeravalvontaa tehostetaan. Martinlaakson sekä Myyrmäen asemilla lisätään kameroiden määrää, Louhelan asemalle asennetaan uusi valvontakamerajärjestelmä.
Vantaa valitsi juna-asemien vartiointiliikkeeksi Falck Securityn lokakuun alusta alkaen.
Vantaan Sanomat 15.9.1999
Lasten pihaolympialaiset Martinlaaksossa
Idea lasten pihaolympialaisista sai alkunsa, kun Mari ja Pete Kiurula kummastelivat mitä keksiä Laajavuorenkuja ykkösen pihalle, missä kaikki ovat kaikkien ystäviä.
Syntyi ajatus lasten olympialaisista, joissa oli vanhempiensa mukana 60 lasta.
Vantaan Sanomat 15.9.1999
Martinlaakson bussiterminaali rakenteille ensi vuonna
Ensi vuonna aloitetaan Martinlaakson bussiterminaalin uudistaminen. Kaupunginhallitus osoitti maanantaina tarkoitukseen 0,6 miljoonaa markkaa. Joukkollikennesuunnittelija Leila Gröhnin mukaan rahaa tarvitaan mm. bussiterminaalin informaatiotaulujen pystyttämiseen. Niistä ei tule sähköisiä, mutta muuten ne pyritään tekemään hyvän näköisiksi ja asiallisiksi.
Vantaan Sanomat 15.9.1999
Asemarakennukset suljetaan yöksi Länsi-Vantaalla
Martinlaakson radan asemarakennusten sulkeminen yöajaksi toteutetaan lokakuun alusta lähtien. Ovien ollessa suljettuina kello 22.10 ja kello 5.00 välisenä aikana laitureille pääsee luiskia pitkin asemarakennuksen ulkopuolelta. Tekninen lautakunta on keväällä päättänyt, että asemarakennukset pidettäisiin yöaikana suljettuina.
Sunnuntai 12.9.1999
Häkkinen keskeytti, Salo kolmas Monzassa!
Mika Häkkinen lähti kisaan paalupaikalta, Mika Salo 6:sta lähtöruudusta. Häkkinen sai hyvän lähdön ja johtikin kilpailua 29 kierrosta, jolloin hänelle sattui ajovirhe - lähtösuoran jälkeisessä ensimmäisessä mutkassa hän vaihtoi liian pienelle vaihteelle, jolloin takapyörät lukkiutuivat ja Häkkinen spinnasi ruohikolle.
Salo sensijaan oli alkuvaiheessa kuudennella sijalla, mutta 35:lla kieroksella hän pääsi hetkeksi Ferrari-fanien riemuksi jopa johtamaan kilpailua. 43:lla kierroksella hän ajoi peräti
kilpailun nopeimman kierroksen. Salon tallikaveri Eddie Irvine sijoittui vasta kuudenneksi!
Sunnuntai 29.8.1999
Häkkinen toinen, Salo seitsemäs Belgian Spassa!
Tällä kertaa myös pääministeri Paavo Lipponen oli paikan päällä!
Mika Häkkinen lähti kisaan paalupaikalta, Mika Salo 8:sta lähtöruudusta. Häkkinen sai huonon lähdön (jota tuomarineuvosto tutki pitkään mahdollisena varaslähtönä) kun auto tuntui hieman nytkähtävän ennen lähtöä. Niinpä David Coulthard pääsi hivuttautumaan Häkkisen edelle ja heti ensimmäisessä tiukassa mutkassa kiilasi Häkkisen eteen.
Ferrarit eivät tälläkään kertaa tahtoneet oikein päästä kunnon vauhtiin. Eddie Irvine sijoittui neljänneksi ja Mika Salo lopulta seitsemänneksi.
Ylimääräisenä ohjelmanumerona nähtiin pääministeri Lipposen pääsevän Mika Salon kyydissä kiertämään rataa turva-autolla!
Vantaan Sanomat 18.8.1999
Martinlaakson radan asemilla siistitään pintoja!
Martinlaakson radan asemilla on tänä kesänä ollut vireillä asemarakennusten pintaremontteja. Martinlaakson aseman pintamaalaukset on pääosin jo tehty.
Asemilla tullaan lisäämään kameravalvontaa. Tekninen lautakunta on keväällä päättänyt, että asemarakennukset pidettäisiin yöaikana suljettuina.
Sunnuntai 15.8.1999
Häkkinen voittoon, Salo vasta kahdestoista Unkarissa!
Mika Häkkinen lähti kisaan paalupaikalta, Mika Salo 18:sta lähtöruudusta.
Häkkinen ohitti Salon 24:nnella kierroksella juuri hieman ennen maalisuoraa. Varikolla Häkkinen kävi ensimmäisen kerran 31:nnella kierroksella johtoasemasta säilyttäen silti sijansa palatessaan uudelleen radalle. Salo oli tässä vaiheessa 13:s
Salo käväisi renkaanvaihdossa ja tankkauksessa vain kerran 45:nnellä kierroksella pudoten 15:nnelle sijalle. Muutaman muun keskeytyksen ansiosta Salo nousi lopullisessa tulosluettelossa 12:nneksi. Varikolla Salo valitti ettei ollut saanut autoa oikeaan vireeseen koko viikonloppuna.
Tällä kerralla paikalla nähtiin mm. Sylvester Stallone sekä Renny Harlin, joka suunnittelee F1-kilpailua käsittelevää elokuvaa!
Sunnuntai 1.8.1999
MIKA SALO FERRARILLA TOINEN, HÄKKINEN KESKEYTTI!
Hockenheimin radalla ajetun kisan startti oli mahtavaa katsottavaa! Mika Häkkinen ampautui kärkeen, mutta Mika Salon startti onnistui yli odotusten ja hän kiilautui heti
toiseksi. Näin suomalaisilla Häkkisellä ja Salolla oli KAKSOISJOHTO 24 KIERROKSEN AJAN!
Mutta jälleen MacLarenin varikkotiimi pilasi Häkkisen ajon. Tällä kertaa ei bensiininsyöttö onnistunut ja aikaa tuhlautui niin, että Häkkinen putosi kärjestä neljänneksi ja siihen asti
toisena ajanut Salo siirtyi nyt johtoon! Eikä siinä kaikki. Varikkokäynnin jälkeen Häkkisen vasen takarengas räjähti ja hän törmäsi muutaman pyörähdyksen jälkeen radan reunaan
joutuen keskeyttämään.
Salo johti lähes 25 kierroksen ajan kunnes päästi suosiolla (=tallimääräyksellä) tallikaverinsa ohitseen. Tässä järjestyksessä sitten myös tultiin maaliin. Sijoitus oli Mika Salon F1-uran paras! Ja vasta toisessa kisassaan uudessa tallissa (tosin erinomaisella autolla)!
Sunnuntai 25.7.1999
Häkkinen kolmas, Salo yhdeksäs Itävallassa!
Itävallan Spielbergissä ajettuun F1-kilpailuun Häkkinen lähti paalupaikalta ja Salo yhdeksännestä lähtöruudusta. Mutta kummankin epäonneksi lähdön jlkeisessä toisessa mutkassa David Coulthard kilkkasi Häkkisen takapyörään sillä seurauksella, että tämä pyörähti jääden rytäkässä viimeiseksi.
Samassa sumassa letkan jarruttaessa Salo törmäsi Johnny Herbertin perään niin, että Herbertin autosta irtosi takasiiveke ja Salon Ferrarista vaurioitui etusiiveke.
Häkkinen pääsi pyörähdyksensä jälkeen jatkamaan ilman vaurioita, mutta Salo joutui käymään varikolla vaihdattamassa keulakappaleen. Häkkinen aloitti hurjan takaa-ajon
sijoittuen loppujen lopuksi kolmanneksi voittajan Eddie Irvinen ja toiseksi tulleen David Coulthardin jälkeen. Salo sijoittui tässä ensimmäisessä Ferrari-keikassa vaatimattomasti
yhdeksännelle sijalle vaikka ajoikin loppuvaiheessa yhtä nopeita kierrosaikoja kuin voittaja ja tallitoveri Eddie Irvine.
Lauantai 17.7.1999
MIKA SALO NAIMISIIN!
Mika Salo (32) vihittiin tänään Helsingin Tuomiokirkossa monivuotisen tyttöystävänsä Noriko Endon (28) kanssa valikoidun ystäväpiirin läsnäollessa (Jacques Villeneuve + Dannii Minoque, Teemu ja Sirpa Selänne, Jari Litmanen, Sakari Kuosmanen, Leningrad Cowboysien Sakke Järvenpää, Cristian ja Camilla Ruuttu, Leena Harkimo sekä
vastikään myös naimisiin menneet Ile Kallio ja Kaija Kärkinen).
Tiistai 13.7.1999
MIKA SALOLLA TUHANNEN TAALAN PAIKKA!
Toisen onnettomuus voi olla toisen onni. Michael Schumacherin loukaannuttua Silverstonessa oli hänen tilalleen ehdolla useita F1-lisenssin omaavia ajajia, mutta
tänään vahvistui tieto, että Mika Salo tulee ajamaan ainakin kolme seuraavaa kilpailua autolla numero 3 eli Michael Schumacherin Ferrarilla!
Tässä on nyt toisen Martinlaakson pojan näytön paikka. Nyt ei ajaminen ole enää kiinni ainakaan auton suorituskyvystä!
ONNEA VAAN TOISELLEKIN MIKALLE F1-SIRKUKSESSA!
11.7.1999
Häkkinen keskeytti, Schumacher sairaalaan Silverstonessa!
Mika Häkkinen oli perjantain harjoituksissa ja lauantain aika-ajoissa selvästi omaa luokkaansa lähtien sunnuntain kilpailuun laalupaikalta.
Mutta lähtö keskeytettiin jo ensimmäisellä kierroksella, jolla myös Michael Schumacher jarrujen lukkiutuessa ajoi täydellä vauhdilla suoraan ratavalliin joutuen sen seurauksena sairaalaan (oikean jalan sääriluu murtunut).
Uusintalähdössä Häkkinen ampautui heti kärkeen ja kasvatti johtoaan jo selvästi. Mutta ensimmäisen varikkokäynnin jälkeen alkoivat murheet. Toinen takapyörä ei tullut kiinitetyksi kunnolla, joten Häkkisen oli palattava takaisin varikolle, jossa vaihdettiin kokonaan uusi pyörä alle. Häkkinen kiiruhti uudelleen radalle, mutta oli pudonnut sijoituksissa jo 11:lle sijalle. Muutaman nopean kierroksen jälkeen hänen autostaan kuitenkin irtosi vasen takapyörä juuri vähän ennen varikkosisäänkäyntiä joten Häkkinen nilkutti kolmella pyörällä varikolle. Tämän jälkeen hän ajoi muutaman kierroksen, mutta kärkiautoille jo kierroksen jääneenä hän katsoi parhaaksi olla ottamatta sen suurempia riskejä ja keskeytti.
Vantaan Sanomat 7.7.1999
Martinlaakson kehittämishanke on tuottanut viihtyisyystekijöitä
Vuonna 1995 alkanut Matrinlaakson kehittämishanke, ASKE-projekti, on vaikuttanut alueen katukuvaan. Projektin tuloksia näkyy myös puisto- ja urheilualueilla.
Katualueilla näkyvint jälkeä on Laajaniityntiellä ja Martinlaaksonpolulla. Laajaniityntie on perusparannettu kokonaisuudessaan. Martinlaaksonpolun kunnostaminen on ollut luonteva jatko Laajaniityntielle, sillä molemmat ovat hyvin keskeisiä.
Helsingin Sanomat 6.7.1999
Mika Häkkisestä vuoden ulkosuomalainen!
Formula1-ajaja Mika Häkkinen on valittu Vuoden ulkosuomalaiseksi. Valinta tehtiin Suomi-Seuran ja Ilta-Sanomien järjestämässä äänestyksessä.
Häkkinen voitti äänestyksen selvästi yli tuhannella äänellä kun seuraavaksi sijoittunut Teemu Selänne sai runsaat 300 ääntä. Kolmanneksi sijoittui Linux-käyttöjärjestelmän kehittäjä Linus Torvalds.
Vantaan Sanomat 30.6.1999
Eläkeläisiä eniten Martinlaaksossa
Vantaan uusi väestöennuste ulottuu kaupunginosatasolla vuoteen 2010. Martinlaakson alueen voimakkaimmin kasvava ikäryhmä on eläkeläiset. Heidän määränsä lisääntyy Vantaalla eniten juuri Martinlaakson palvelualueella. Päivähoitoikäisten määrä vähenee aluksi hieman, mutta kouluikäisten määrä kasvaa lähes saman verran.
Martinlaakson keskustan tyhjät tontit aiotaaan rakaentaa.
Vantaan Sanomat 30.6.1999
Virve Rostin uran 25-vuotisjuhlat!
Laulajan uran 25-vuotisjuhlia on viettänyt martinlaaksolainen Virve Rosti. Rokkaava perheenäiti kertoo aloittaneensa nuorena tyttönä Danny-showssa. Virve Rostin tunnetuimpia alkuajan hiitejä olivat: "Kun Chicago kuoli" ja "Tuolta saapuu Charlie Brown".
Helsingin Sanomat, tiistaina 15.6.1999
Seppo Heinäsestä rakennusneuvos
Vantaan kaupungin teknisen toimen johtaja Seppo Heinänen (martinlaaksolainen) on saanut rakennusneuvoksen arvonimen työstä Vantaan ja koko pääkaupunkiseudun hyväksi.
Heinänen on työskennellyt Vantaan kaupungin palveluksessa 32 vuotta, aluksi yleiskaavasuunnittelijana, sitten kuntasuunnittelupäällikkönä ja myöhemmin apulaiskaupunginjohtajana.
Nykyisenn virkaansa hän tuli 1993, Se on itseasiassa suoraa jatkoa aiemmalle; organisaatiomuutoksen yhteydessä apulaiskaupunginjohtajien silloiset virat muuttuivat toisen nimisiksi.
Sunnuntai 13.6.1999
Mika Häkkinen voittoon Montrealissa!
Aika-ajoissa vasta toiselle sijalle yltänyt Häkkinen sai kohtalaisen hyvän lähdön pitäen toisen sijansa aina 30:lle kierrokselle saakka, jolloin Schumacherille sattui herpaannus ajolinjoissa törmäten betonimuuriin ja romuttaen autonsa. Häkkinen siirtyi johtoon ja säilytti paikkansa aina maaliin saakka. Maaliin saavuttiin siistissä jonossa turva-auton vetämänä.
Tiistai 1.6.1999
Mika Häkkisen aukio vihitty!
Loistava sää suosi F1-maailmanmestarin Mika Häkkisen aukion vihkimistilaisuutta. Paikalle oli saatu Mikan vanhemmat sekä sisko (uunituoreen siippansa kanssa). Tilaisuutta seuraamaan oli saapunut karkean arvion mukaan toista tuhatta henkeä. Mukana myös TV:n, radion ja lehdistön väkeä.
Formulaselostaja Matti Kyllösen juontama tilaisuus sujui leppoisissa tunnelmissa. Vantaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Kaarina Dromberg piti aukion
vihkimispuheen ja partiolaiset paljastivat aukion laitaan pystytetyn nimipaalun.
Tilaisuudessa esiintyivät myös Vantaan musiikkiopiston puhallinkvartetti, Sami ja Maarit Hurmerinta, Mika Sundqvist ja T.H. Aho (laulu "Häkkisen Mika") sekä Martinlaakson
lukion tanssiryhmä.
Kuvia tilaisuudesta näet näillä sivuilla. Niitä oli myös nähtävänä (ja tilattavissa) Martinkeskuksessa sijaitsevasta Etu-Fotosta. (joka sittemmin poistui Martinkeskuksesta)
Sunnuntai 30.5.1999
Mika Häkkinen voitti ja Mika Salo oli yhdeksäs!
Espanjan Barcelonassa harjoituksissa ilmenneiden ongelmien jälkeen Mika Häkkinen onnistui jälleen valloittamaan paalupaikan aivan aika-ajon viimeisillä minuuteilla.
Tämä oli Häkkisen viides paalupaikka tällä kaudella kun kilpailujakin on käyty viisi. Itse kilpailussa ei Häkkisellä sitten ongelmia näyttänyt olevan, vaan hän voitti kisan.
Mika Salo selvisi maaliin saakka ollen nyt yhdeksäs kun saman BAR-tallin Villeneuve joutui jälleen keskeyttämään.
P.S. Mika Salon sijoitus parani vielä pykälällä, koska kahdeksanneksi sijoittuneen Rubens Barrichellon ajo hylättiin pohjalevyn liian kookkaiden pulttien vuoksi!
Vantaan Sanomat 30.5.1999
Päivähoitokin juhli Martinlaakson 30-vuotispäiviä
Martinlaakso on tänä vuonna viettänyt 30-vuotisjuhlavuottaan erilaisin tapahtumin. Myös päivähoito osallistui juhlavuoden viettoon teemalla Elämänsirkus. Juhlaviikon huipentuma oli Jokiuoman puistossa järjestetty konsertti, jossa kevään ensimmäinen kuuma päivä loi loistavat puitteet tapahtumalle.
Keskiviikko 19.5.1999
MARTINLAAKSON HUOLTO OY 30 V!
Martinlaakson huolto vietti 30-vuotisjuhliaan avoimin ovin. Tarjolla oli kahvia, kakkua ym. pientä purtavaa ja lapsille ilmapalloja.
Sunnuntai 16.5.1999
Mika Häkkinen kolmas, Mika Salo keskeytti
Sunnuntaina ajetussa Monacon F1-kilpailussa Mika Häkkinen lähti paalupaikalta, mutta jäi heti lähtökiihdytyksessä Schumacherin taakse sijoittuen lopullisesti kolmanneksi Eddie Irvinen jälkeen.
Mika Salo lähti 12:sta lähtöruudusta ja piti paikkansa aina siihen saakka, kunnes jarrut pettivät ja Salo joutui parkeeraamaan tiukassa mutkassa suoraan reunavalliin.
Viimeisten tietojen mukaan Salon pesti BAR-tallissa jatkuu vielä seuraavassakin kisassa, koska FIA:n lääkärit eivät vielä hyväksyneet Richardo Zontaa ajokuntoiseksi.
Sunnuntai 2.5.1999
Mika Häkkinen keskeytti, Mika Salo seitsemäs
Sunnuntaina ajetussa San Marinon GP:ssä Imolassa Mika Häkkinen joutui keskeyttämään ajovirheestä johtuneenseen ulosajoon vuoksi 18:lla kierroksella ylivoimaisesta johtoasemastaan. "Yritystä oli ehkä hieman liikaakin" tuumi Häkkinen toimittajilla varikolla.
Mika Salo lähti aika-ajojen perusteella 19:stä lähtöruudusta. Jo alkuvaiheessa moottorista kuitenkin katosi puhti, mutta Salo sai tallilta kehoituksen kuitenkin ajaa niin pitkälle kuin
kone kestää. Viimeisellä kierroksella hän ajoi kuitenkin varikolle sijoittuen silti seitsemänneksi.
Sunnuntai 18.4.1999
Mika Salo ajaa sittenkin!
Asia on nyt vahvistettu. Mika Salo ajaa sittenkin San Marinon GP:ssä. Hän ajaa Brasilian harjoituksissa rajusti ulos ajaneen Ricardo Zontan tilalla BAR-tallin autolla.
S-Market ketju laajenee!
Torstaina 22.4.1999 avataan uusi S-Market Martinlaakson Martinkes-kuksessa!
Ja samalla viikolla Martinkeskus sai myös uuden uutukaiset automaattiovet!
11.4.1999
Martinlaakson Mika Häkkinen F1-kisan voittoon Sao Paulossa!
Helsingin Sanomat 10.4.1999
Väki väheni vanhoissa lähiöissä
Kaksi aluetta erottui selvästi Vantaalla. Martinlaakson väestö on huventunut 11 700:aan, kun vuosikymmenen alussa alueella asui selvästi yli 13 000 ihmistä. Suhteellinen vähennys oli yli 11 prosenttia.
Allekirjoittaneen näkemyksen mukaan on kyseessä hyvin luonnollinen väheneminen, koska Martinlaakso rakennettiin hyvin nopealla aikataululla ja muuttajat olivat valtaosaltaan nuoria perheitä, joille sittemmin on karttunut perheenlisäystä. Nyt ovat lapset muuttaneet omiin koteihinsa muualle, jolloin myös alkuperäisten asukkaiden ikärakenne on muuttunut vanhempaan päin ja he asuvat entistä väljemmin.
Vantaan Sanomat, sunnuntai 4.4.1999
Alueelliset kehittämistoimikunnat valittu
Kaupunginhallitus on nimennyt uudet alueelliset kehittämistoimikunnat vuosiksi 1999 - 2000. Toimikuntiin kuuluu 13 jäsentä.
Vantaan Sanomat, sunnuntai 24.3.1999
Martinlaakson voimalaitokselle ympäristösertifikaatti
Vantaan Energia Oy:n Martinlaakson voimalaitokselle on myönnetty SFS-ISO 14 001 -standardin mukainen ympäristöjärjestelmän sertifikaatti.
Sunnuntai 7.3.1999
Mika Häkkinen lähti paalulta vuoden ensimmäiseen kilpailuun, mutta kaasupolkimen häiriö keskeytti ajon 17:llä kierroksella. Muutoinkin MacLareneilla oli huono päivä, sillä myös David Coulthard joutui keskeyttämään jo 14:llä kierroksella.
Melbournessa on ihmetelty miksi Mika Salo ei ajakaan avauskisassa.
Yleinen johtopäätös on - kuten myös Suomessa - että Arrows-talli luotti enemmän rahaan kuin Saloon. The AGE-lehden mielestä on väärin, että tallipaikkoja voidaan ostaa rahalla ja parhaat ajajat eivä ole mukana.
MTV3:n varikkohaastatteluissa juuri ennen kilpailua useimmat ajajat (kuten Zanardi, Barricello, Diniz ja de la Rosakin) ihmettelivät Arrowsin päätöstä Salon "hyllyttämisestä"
vaikkakin Mika Salo itse kertoi TV:n haastattelussa viikonloppuna että päätös oli loppujen lopuksi hänen itsensä.
Hyvin yleisesti uumoillaan kuitenkin Salon siirtymisestä japanilaisen Hondan leipiin vaikkakaan asiaa ei ole mistään suunnasta vahvistettu.
Helsingin Sanomat 4.3.1999
Martinlaakson radan asemat remonttiin.
Vantaan kaupungin omistamat Martinlaakson radan asemat siistitään ja kunnostetaan jo tämän vuoden aikana.
Helsingin Sanomat 2.3.1999
Starckjohannille suuri sisustushalli Vantaa Martinlaaksoon.
Starckjohannin käyttöön tuleva tontti on Raappavuorentien ja Kehä III:n liittymän kaakkoisnurkassa Martinlaakson voimalan ja kehätien välissä. Starckjohann rakentaa tälle ostamalleen 3 hehtaarin tontille rakennus- ja sisustustuotteiden suurmyymälän.
Mika Salon vaiheita lehdistössä helmi- maaliskuussa.
Helsingin Sanomat 6.2.1999
Mika Salo Formula 1-kauteen "elämänsä huippukunnossa".
Helsingin Sanomat 18.2.1999
Pedro de la Rosa Salon tallikaveriksi. Rosan Arrows-pestiin liittyi espanjalaisen öljy-yhtiön
Repsolin päätös tukea tallia n. 40 miljoonalla markalla.
Helsingin Sanomat 22.2.1999
huhumylly epäilee yhä Mika Salon jatkamista Arrowsilla. N. 40 miljoonan markan rahakasan
kanssa on myös liikkeellä japanilainen Toranosuke Takakagi, kun Salo on nauttinut n. 10
miljoonan markan vuosikorvausta.
Helsingin Sanomat 24.2.1999
Mika Salo on yhä varma ajamisestaan Arrowsilla vaikkakin Melbournen varikkopilttuissa ovat
komeilleet Takagin ja de la Rosan nimet.
Helsingin Sanomat 27.2.1999
Arrows on kieltänyt Saloa puhumasta. Ajaminen Melbournen F1-avauskisassa epätodennäköistä.
Brittilehtien mukaan Arrowsin häviö oikeusjutussa Sauberille siirtynyttä Pedro Diniziä vastaan
oli pääsyy Takagin palkkaamiseen.
Helsingin Sanomat 1.3.1999
Mika Salo ei aja Arrowsilla. Näin vahvisti sopimusasioita Arrowsilla hoitava Sue Greasley.
Takagin tuomilla rahoilla talli pystyi korvaamaan Salolle tämän vuotisen sopimuksen ja
rahaa jäi vielä jäljellekin.
Tämän kaltaista muutosta asukkaiden kannalta onkin jo odotettu vuosia näivetystilassa eläneeseen Martinkeskukseen!
Asukkaat joutuvat kuitenkin olemaan nyt viikon verran ilman minkäänlaista ruokakauppaa, kun molemmat muutokset ovat samaan aikaan meneillään...
Martinlaaksolaista kansanedustajaa Kaarina Drombergia (kok) on esitetty eräänä ehdokkaana liikenneministeriksi tehtävistä Sonera-sotkujen vuoksi eronneen Matti Auran seuraajaksi. Tuleva liikenneministeri ei kuitenkaan ehdi olla virassaan kovin pitkään, sillä jo maaliskuussa pidetään eduskuntavaalit.