Helsingin Sanomat, sunnuntai 29.11.1998
Vielä yksi meriitti Mika Häkkisen kruunuun!
Ms CINDERELLA, Mika Häkkinen valittiin vuoden autourheilijaksi. Tommi Mäkinen sijoittui valinnassa toiseksi..
Perjantai 20.11. ja lauantai 21.11.1998
Helsinki Areenan Huippukuskien Karting-kilpailuissa Mika Salo oli täysin omaa luokkaansa ja voitti omat lähtönsä niin perjantaina kuin lauantainakin.
Torstai 19.11.1998
Mika Häkkinen valittiin vuoden urheilijaksi.
Sunnuntai 1.11.1998
Martinlaakson Mika Häkkinen on uusi F1-maailmanmestari! Mestaruus varmistui jo ennen kilpailun loppua, kun Michael Schumacherin autosta hajosi oikea takarengas ja hän joutui keskeyttämään. Mika Häkkinen sai ajaa tämän jälkeen osakilpailuvoittoon ilman suurempia paineita.
Mika Salo joutui keskeyttämään 14 kierroksella elektroniikan petettyä.
Nimet näkyviin kerrostaloille.
- Martinlaaksolaisen Leo Karetvaaran (Eskon-Salpa) ehdotus oli (Vantaan Sanomat 12.1.1997), että Salpan suurena aluerakennuskohteena toteutetussa Martinlaaksossa voitaisiin kerrostalot merkitä niille alunperin annetuilla "Salpa"-pohjaisilla taloyhtiöiden nimillä. Nimiähän käytetään hyvin yleisesti mm. asioidessa huoltoyhtiön kanssa.
Lisäksi useissa taloyhtiöissä numerovalo sijaitsee talon seinässä kymmenien metrien päässä kadulta. Tämä vaikeuttaa osaltaan merkittävästi mm. taksien toimintaa oikeaa osoitetta etsittäessä.
Nyt on asiaan tullut parannus, kun jo parilla taloyhtiöllä on käytössä pihan sisäänajon viereen sijoitettu taloyhtiön nimellä ja osoitteella varustettu opastekilpi (ks. kuvat alla)
Martinlaakso mukana ELÄMÄÄ LÄHIÖSSÄ julkaisussa...
Helsingin Sanomat on julkaissut aikoinaan lehdessä olleen pitkän artikkelisarjan pääkaupunkiseudun lähiöistä nyt kirjan muodossa. Kirjassa esitellään lähiöt lukijoiden kirjoittamina runsain kuvituksin. Toimitus on lisäksi lisännyt sivuille hieman muutakin ajankohtaisia asioita ja tapahtumia kuluneilta vuosikymmeniltä. Kirja on hyvinkin tutustumisen arvoinen...

Lauantai 24.10.1998
Martinlaakso-Matinea Martinus-salin lämpiössä
Lauantaina 24.10.1998 pidettiin jo toista kertaa Martinlaakso-Matinea Martinus-salin lämpiössä ja osaksi Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksen tiloissa. Esittäytymässä olivat kaikki alueen julkiset palvelut teemana "oman alueen palvelut tutuiksi". Musiikkipitoisia esityksiä riitti koko viiden tunnin ajaksi. Esiintyjinä mm. Anna Hanski, Kosti Kotiranta, Laajavuoren ala-asteen oppilaita, terveysaseman henkilökunnan tanssiryhmä jne...
Sunnuntai 18.10.1998
Töhryille Stoppi -projekti käynnistymässä Martinlaaksossa
Töhryille ollaan tekemässä stoppia Martinlaaksossa. Lokakuun lopulla käynnstyvässä projektissa on tarkoitus tarttua alueella ilmeneviin töhrimisiin ja muuhunkin ilkivaltaan tuoreeltaan ja poistaa niiden jäljet.
Asukkaitten halutaan sitoutuvan hankkeeseen, jotta lopputuloksena saataisiin viihtyisä asuinympäristö. Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksen tiloissa pidetyssä informaatiotilaisuudessa asiaa selvitti ASKE-projektin projektipäällikkö Jouni Mäntylä.
Projektista tarkemmin Töhry-projektin omalla sivulla.
Sunnuntai 27.9.1998
MIKA HÄKKINEN AJOI VOITTOON LUXEMBURGIN GP:SSÄ!
Martinlaakson Mika Häkkinen ajoi voittoon Saksan Nürnbürgringillä ajetussa Luxemburgin GP:ssä. Häkkinen starttasi kolmannesta lähtöruudusta kahden Ferrarin takaa. Kun Michael Schumacher kävi ensimmäisen kerran varikolla renkaiden vaihdossa ja tankkauksessa, pääsi Häkkinen johtoon ja piti johtopaikkansa kilpailun loppuun saakka.
Toinen Martinlaakson poika Mika Salo pääsi maaliin saakka sijoittuen 14:ksi kaksi kierrosta voittajalle hävinneenä.
Kisapaikalla nähtiin myös presidentti Martti Ahtisaari, joka sai Häkkiseltä lahjaksi nimikirjoituksella varustetun kilpailukypärän.
Sunnuntai 13.9.1998
FERRARILLE KAKSOISVOITTO! HÄKKINEN VASTA NELJÄS
Mika Häkkinen sai unelmalähdön, kiilasi kolmannelta sijalta suoraan kärkeen, mutta joutui myöhemmin päästämään Coulthardin ohitseen. Myös Michael Schumacher pääsi Häkkisen ohi hieman myöhemmin ja kun kilpailua oli jäljellä enää 10 kierrosta. Juuri kun Häkkinen oli tavoittamassa Schumacheria hän ajautui äkillisesti ulos radalta menettäen tuntuman kisaan. Viisi kierrosta ennen maalia toinenkin Ferrari ohitti Häkkisen ja vielä kaksi kierrosta ennen maalia pääsi myös Ralf Schumacher Häkkisen edelle.
Mika Salo joutui keskeyttämään kymmenenneltä sijalta 34:lla kierroksella.
Pienenä kuriositeettina mainittakoon, että Linda Lampeniuskin oli läsnä Monzassa, mutta Ferrarin kutsumana, olihan tämä kilpailu Ferrarille tallin 600.s Grand Prix-kilpailu (heidän
omien laskelmiensa mukaan).
Iltalehti, torstaina 10.9.1998
Mika Salolle unelmasopimus ja välivuosi!
Arrowsin tallipäälliköllä Tom Walkinshawlla on vajaa viikko aikaa lunastaa optionsa Mika Saloon. Todennäköisesti näin kuitenkin tapahtuu ja samalla Formula 1 -varikon alla kytevä uutispommi jää räjähtämättä. Ainakin seuraavaksi vuodeksi.
Jos Arrowsin ja Salon tiet odottamattomasti eroavat, ei Mika aja ensi kauden MM-sarjassa lainkaan! Ja tekee silti elämänsä sopimuksen.
Taustalla kummittelee todella vaikuttava ehdokas: HONDA! Sopimus Hondan kanssa tarkoittaisi sitä, että ensi vuonna olisi vain testiajoja eikä ainuttakaan kilpailua, koska Honda aikoo palata Formula 1 -luokkaan vuonna 2000 ja se haluaa ehdottomasti Mika Salon riveihinsä.
Helsingin Sanomat, maanantaina 13.7.1998
Schumacher voittajaksi varikolla...
Turva-auton tulo radalle söi Häkkisen turvallisen johdon Silverstonen sadekisassa. Mika Häkkinen silti kakkoseksi.
Keskeyttäjien sankkaan joukkoon liittyi myös Mika Salo, jonka ulosajo sattui, kun Häkkinen oli juuri ohittamassa häntä. Syynä kuitenkin oli kaasun "hirttäminen" tiukassa mutkassa.
Teemu Selänne kävi tervehtimässä Mika Saloa. Selänne oli saapunut vaimoineen Siverstoneen Mika Salon vieraaksi helikopterilla Lontoosta.
Vantaan Sanomat, sunnuntaina 5. heinäkuuta 1998
Sanomalan paino siirtyy Hansaprintin omistukseen...
Helsinki Median paino Martinlaaksossa jatkaa lähivuosina toimintaansa lähes normaalisti. Tieto Helsinki Median ja TS-Yhtymän painotoimintojen yhdistämisestä ja
uuden, yhteisesti omistetun Hansaprintin perustamisesta oli saanut useita Vantaan painotalon työntekijöitä huolestumaan. Vantaan painotalo siirtyy muutoksen myötä uuden yhtiön omistukseen.
8.6.1998
Mika Häkkinen jäi lähtösuoralle Kanadan GP:ssä "romurallissa" Montrealissa. Myös Mika Salo keskeytti.
25.5.1998
Mika Häkkinen voittoon Monacossa!
Helsingin Sanomat 31.3.1998
MARTINLAAKSON UIMAHALLIN PERUSKORJAUS VALMISTUU KESÄLLÄ.
Uimahallia peruskorjataan parhaillaan. Hallin pitäisi olla kunnossa kesä-heinäkuun vaihteessa. Kustannussyistä toivotuista laajennussuunnitelmista on luovuttu; halliin ei tulekaan höyrysaunaa eikä terapia-allasta. Tilaratkaisua ei muuteta, mutta remontilla haetaan avaruutta, valoisuutta ja tilantuntua.
Peruskorjaus tulee maksamaan n. 9,5 miljoonaa markkaa.
Paikallisen reumayhdistyksen edustajan mukaan Martinlaakson uimahallissa olisi mm. terapia-altaalle ollut tarvetta, mutta Myyrmäki ajoi tässä Martinlaakson yli siitäkin huolimatta, että Myyrmäessä ei vastaaville toiminnoille ole edes enää rakennusoikeutta.
SAO PAULO, BRASILIA
Mika Häkkinen valloitti lauantain aika-ajoissa paalupaikan ja ajoi sunnuntaina voittajana maaliin johtaen kilpailua alusta loppuun.
AUSTRALIAN GP MELBOURNE 8.3.1998
Mika Häkkinen kesti ennakkosuosikin paineet. Aamun tunteina Suomen aikaa ajetun tämän vuoden ensimmäisen F1 kilpailun paalupaikalta lähtenyt Mika Häkkinen johti kilpailua alusta loppuun asti lähes koko ajan (pientä ylimääräistä varikkokömmähdystä ja tallitoverin David Coulthardin pienoista avustusta lukuunottamatta). Kaikesta huolimatta MacLaren Mercedes osoitti jo heti ensimmäisessä kisassa ylivoimaisuutensa. Kolmanneksi sijoittunut Heinz Harald Frentzen jäi voittajakaksikolle yli kierroksen!
Helsingin Sanomat 22.1.1998
Martinlaakso rauhoittui kun Myyrmäki ajoi ohi...
"Aika ja Myyrmäki ovat ajaneet Martinlaakson ohitse. paikka on rauhoittunut", vanhempi konstaapeli Ilmo Junnila sanoo. Junnila luonnehtii vajaan 12 000 asukkaan Martinlaaksoa nukkumalähiöksi, jossa ostarit ovat näivettyneet sillä monet painuvat suurempien kauppojen ja villimmän yöelämän perässä Myyrmäkeen.
Vantaan Sanomat 21.1.1998
Martinlaakson Lukion tytöt älyn jättiläisiä.
Martinlaakson lukion tyttöjen ryhmä on voittanut valtakunnallisen "älyn jättiläinen"-kilpailun citysarjan. Ryhmään kuuluivat Mia Arkiomaa, Riikka Mustakallio ja Hanna Schadewitz. älyn jättiläinen on Oulun seudun kuntien, yritysten ja yliopiston järjestämä valtakunnallinen kilpailu. Kilpailusarjoja oli kolme, joista Citysarjaan osallistui 52 työtä.
Tästä pääset vanhempiin uutisiin vuosilta
1996 - 1997,
1998,
1999,
2000,
2001,
2002,
2003,
2004,
2005 ja
2006
|